Etusivu » Kulttuuri
Kulttuuri / 28.12.2018 11:46

Nummirock julkisti nimekkäitä esiintyjiä

Children of Bodomin solisti-kitaristi Alexi Laihoa pidetään yhtenä maailman parhaista metallimusiikkikitaristeista.

Jari-Pekka Laitio-Ramone, teksti ja kuva

Kauhajoen suurimpiin vuosittaisiin tapahtumiin lukeutuva Nummirock-musiikkifestivaali julkisti joulukuussa kymmenisen ensi juhannuksen esiintyjää. Nimekkäimpiä ovat 1990-luvulla perustetut Children Of Bodom, Hypocrisy ja Soilwork, jotka kaikki ovat rankempien metallimusiikkityylien edustajia.

– Nummirockissa esiintyy kesällä todennäköisesti yksi tai muutama muu noiden kanssa samaa luokkaa oleva yhtye, mainitsi Nummirockin promoottori Tero Viertola.

Ruotsalaisbändeistä Hypocrisy on esiintynyt Nummirockissa aiemmin 2006 ja Soilwork 2013. Keväällä levyn julkaisevalle suomalaiselle Children Of Bodomille kyseessä on kuudes juhannuskeikka Nummijärvellä. Neuvottelut isojen bändien keikoista ovat usein isotöisiä.

– Ensi vuoden bändikattausta aloimme rakentaa jo varhaisessa vaiheessa 2018 eli yhden festivaalin kanssa tehdään töitä lähes puolitoista vuotta. Hypocrisyn ja Soilworkin keikat vahvistuivat huhtikuussa.

Nummirockin järjestää Nummijärven Maatalousjärjestö ry. Tapahtumaa on pohdittu jo yli 20 ihmisen voimin.

– Rokkikokouksissa on ollut mukana eri osa-alueista vastaavia ihmisiä. Talkoolaisvärväyksen aloitamme alkuvuodesta, sillä viime juhannukseksi ei heitä meinannut löytyä tarpeeksi. Mietimme nyt seuroja, joukkueita, ryhmiä ja yhdistyksiä, jotka voisivat innostua talkoisiin. Tapahtuman aikana tehdään noin 600-700 työvuoroa, Viertola sanoi.

Juttu on kokonaisuudessaan luettavissa 28.12.2018 julkaistusta Kauhajoki-lehdestä!

Pääkirjoitus / 13.12.2018 10:26

Polttoaineen ja ajoneuvojen verotuksen kiristys, tiemaksujen käyttöönotto ja pysäköinnin hinnoittelu. Myös bensiini- ja dieselautojen myynti aiotaan saada päättymään vuoteen 2035 mennessä. ”Liikenteen ilmastopolitiikan asiantuntijaryhmä” esittää näitä peliliikkeitä raportissaan, jossa on etsitty keinoja poistaa liikenteen kasvihuonepäästöt kokonaan vuoteen 2045 mennessä. Raportti luovutettiin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille (kesk.) eilen.

Lue lisää »
Blogi / 28.12.2018 09:25

Uusi vuosi kurkistelee neljän päivän päässä. Vanhan vuoden sanat, teot ja tapahtumat painuvat ensi maanantai-iltana muistoiksi elämän kirjaan. Samalla edessä on uusi ja puhdas kirja, jota voi ryhtyä täyttämään elämän ja yhteisön eteen tuomilla uusilla tuulilla.

Lue lisää »

Blogi