Etusivu » Uutiset
Uutiset / 06.12.2018 10:23

YK-joukoissa palvellut Susanna Rinne arvostaa Suomen itsenäisyyttä

YK-panssariajoneuvot odottamassa Libanonin tukikohdassa partioon lähtöä. Kuva: Susanna Rinne.

Erja Pekkala, teksti

Päntäneeltä kotoisin oleva 28-vuotias Susanna Rinne palasi heinäkuussa reilun neljän kuukauden jaksolta rauhanturvatehtävistä UNIFIL-joukoista Libanonista. Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja ja kipinä rauhanturvatehtäviin syttyi varusmiespalveluksessa Niinisalossa vuosina 2010–2011.

– Kävin johtajakoulutuksen sotilaspoliisipuolella ja olen sotilasarvoltani alikersantti. Kouluttajat kertoivat omista kokemuksistaan rauhanturvatehtävissä ja sitä kautta innostuin asiasta. Lähetin hakemuksen kuusi vuotta armeijan jälkeen ja minut valittiin toimintavalmiuteen, hän kertoo.

Päällimmäisenä Rinteelle on jäänyt Libanonista mieleen paikallisten positiivinen suhtautuminen, sekä mielenkiinto ja yllättyneisyys eurooppalaista naissotilasta kohtaan. Vaikka maailmalta kantautuu paljon levottomia uutisia, ei tehtävä silti pelottanut.

– Missään kohtaa en tuntenut pelkoa, mutta alkuun jännitti ja ihmetytti monet asiat, joista tuli ajan kanssa rutiineja. Työskentelin kenttäsairaalassa ja pääsin myös miehistön mukana partioimaan ja tutustumaan muihin tukikohtiin eri maista. Paikalliset siviilit ja sotilaat olivat kiinnostuneita ja kyselivät kuulumisia. Lapset ja naiset tervehtivät hymyillen ja osoittivat näin arvostusta.

Rinne työskenteli Etelä-Libanonissa ranskalaisen komentajan alaisen reservipataljoonan (FCR) tukikohdassa, jossa on yhteensä 800 sotilasta, joista 150 on suomalaista. UNIFIL-operaation keskeisimmät tehtävät ovat sinisen linjan valvonta Israelin rajalla, Libanonin asevoimien tukeminen ja paikallisen väestön avustaminen

Juuristaan ylpeä

Itsenäisyys merkitsee Rinteelle paljon ja hän toivoo, että itsenäisyystaistelun muistoa kunnioitetaan ja vaalitaan. Hän toivoo myös, että nuorilla säilyy käsitys siitä, minkä vuoksi itsenäisyyttä juhlitaan.

– Ei ole oikein edes sanoja, kuinka paljon itsenäisyyttä arvostan. Merkitys on kasvanut aikuistuessa ja varmasti osansa on tehnyt myös armeijan käyminen. Toivon, että se mitä itsenäisyyden puolesta on tehty, välittyy myös nuorille, joilla ei ole enää sodan kokeneita vanhempia ja isovanhempia. Mielestäni itsenäisyyspäivää voi juhlia pienin asioin tai teoin.

Rinne asuu Tampereella ja työskentelee tekonivelsairaala Coxassa. Kotiseudulla hän käy tapaamassa vanhempiaan lähes joka kuukausi ja hän on esimerkki siitä, että ihminen voi lähteä Etelä-Pohjanmaalta, mutta eteläpohjalaisuus ei lähde ihmisestä.

– Voin ylpeänä sanoa, että olen Etelä-Pohjanmaalta. Kauhajoella ovat minun kotini ja juureni.

Susanna Rinteen haastattelu on luettavissa kokonaan 5.12.2018 ilmestyneessä Kauhajoki-lehdessä!

Pääkirjoitus / 12.04.2019 09:07

Suupohjassa annettiin eduskuntavaalien ennakkoääniä enemmän kuin muualla Suomessa ja Vaasan vaalipiirissä. Koko maassa ennakkoäänestysprosentti oli 36,1 prosenttia ja vaalipiirin alueella 35,5 prosenttia. Suupohjan kunnissa Isojokea lukuun ottamatta ylitettiin nuo keskiarvolukemat. Toivottavasti vaalien varsinaisena vaalipäivänä, tulevana sunnuntaina, äänestysinto on näillä seuduilla edelleen yhtä innokasta. Eduskunta säätää lait ja päättää valtion budjetista, joten ei ole aivan yhdentekevää, ketkä siellä puolestamme päätöksiä tekevät.

Lue lisää »
Blogi / 17.04.2019 13:16

Jollain ihmisillä on kyky luoda ympärilleen iloa ja hyvää mieltä. Yksi tällainen henkilö oli kehitysvammaisten valtakunnallisen Me Itse -yhdistyksen perustajajäseniin kuulunut ja sen puheenjohtajanakin toiminut Tommi Kivimäki Ilmajoelta. Tommi menehtyi viime lauantaina 43-vuotiaana.

Lue lisää »