Etusivu » Uutiset
Uutiset / 02.01.2019 14:32

Ilkka Alakortes palasi IKH:n toimitusjohtajaksi

Isojoen Konehallin hallituksen puheenjohtajana viime vuodet toiminut Ilkka Alakortes on palannut myös yrityksen toimitusjohtajan tehtävään. Kuva: Jari-Pekka Laitio-Ramone.

Tuomas Koivuniemi, teksti

Ilkka Alakortes on palannut Isojoen Konehalli Oy:n (IKH) toimitusjohtajaksi. Ensimmäisenä toimitusjohtajan vaihdoksesta uutisoi Ilkka-lehti tänään (2.1.2019).

Alakortteen mukaan yritys ja toimitusjohtajan pestissä vuoden 2014 maaliskuusta lähtien toiminut kauppatieteen maisteri Tuomas Hilakari ovat joulukuussa yhteisymmärryksessä sopineet tehtävän päättymisestä.

Isojoen Konehalli on vuonna 1968 perustettu yritys, minkä liikevaihto oli viimeisellä päättyneellä tilikaudella 116,7 miljoonaa euroa.

Lue aiheesta enemmän 4.1.2019 ilmestyvästä Kauhajoki-lehdestä!

Pääkirjoitus / 06.03.2019 14:52

Suomessa järjestetään huhtikuussa eduskuntavaalit ja toukokuussa eurovaalit. Vaalityö on alkanut. Kauhajoella ja naapurikunnissa ehdokkaat ovat olleet tapaamassa äänestävää kansanosaa kauppojen edustoilla ja kylätuvilla sekä agitoimassa omia teemojaan yksityiskodeissa pidetyissä tupailloissa tai kertomassa näkemyksistään vaalipaneeleissa.

Lue lisää »
Blogi / 20.02.2019 11:22

Nykyajan elämänmenoa seuratessa tuntuu usein siltä, että arvojen, periaatteiden ja uskollisuuden arvostus on yhteiskunnassa heikentynyt. Arvoista puhutaan esimerkiksi politiikassa paljon, mutta ne otetaan esille vasta sitten, kun joku kriisi tai ongelmatilanne tulee eteen. Hyvä esimerkki tästä on vanhusten hoitoa ja hoivaa koskeneet Esperi Care- ja Attendo-tapaukset. Tähän saakka näissä tapauksissa ainoat arvot tai arvovalinnat ovat koskeneet taloutta, kustannustehokkuutta ja halpaa hintaa.

Lue lisää »