Reet­ta Pit­kä­kos­ki, teks­ti

Piia Yli­kos­ken ja Mar­kus Oja­lan ko­dis­sa vie­te­tään nyt mo­nin ta­voin ai­nut­laa­tuis­ta ai­kaa. Kau­ha­jo­ke­lais­per­heen en­sim­mäi­nen lap­si, kau­an odo­tet­tu ja toi­vot­tu tyt­tö­vau­va saa­pui maa­il­maan 13. päi­vä maa­lis­kuu­ta.

Pa­ris­kun­nal­le en­sim­mäi­sen lap­sen syn­ty­mä on unel­mien täyt­ty­mys. Tu­le­va­na vii­kon­lop­pu­na Yli­kos­ki saa viet­tää äi­tien­päi­vää en­sim­mäis­tä ker­taa it­se­kin äi­ti­nä.

– Äi­dik­si tu­le­mi­nen täl­lä ikää, kun em­me ole enää ihan nuo­ria ja olim­me jo vä­hän luo­pu­neet toi­vos­ta, on val­ta­van suu­ri asia. Olen ää­rim­mäi­sen on­nel­li­nen ja kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä mi­nul­le on tämä lah­ja suo­tu ja saan tä­män äi­din roo­lin ko­kea, Yli­kos­ki hy­myi­lee vau­va sy­lis­sään.

Tuo­reen äi­din mu­kaan lap­sen myö­tä elä­män ar­vo­jär­jes­tys meni uu­sik­si, mut­ta niin sen kuu­luu men­nä­kin.

– Us­kon, et­tä olen tul­lut äi­dik­si juu­ri oi­ke­aan ai­kaan. Olem­me mo­lem­mat eh­ti­neet viet­tää vil­lit vuo­det ja työ­vuo­det. Nyt em­me kai­paa mi­hin­kään muu­al­le. Nyt ol­laan vaan per­heen kes­ken ja lap­sen eh­doil­la, hän miet­tii.

Juu­ri en­nen ko­ro­naa

Yli­kos­ken ja Oja­lan maa­il­ma mul­lis­tui mo­nel­la ta­paa maa­lis­kuun puo­les­sa vä­lis­sä. Sa­maan viik­koon mah­tui muut­to uu­teen ko­tiin, en­sim­mäi­sen lap­sen syn­ty­mä sekä koko maa­il­man pol­vil­leen lait­ta­nut ko­ro­na.

Hel­mii­na-vau­va eh­ti on­nek­si syn­tyä juu­ri en­nen ko­ro­na-ajan ra­joit­tei­den aset­ta­mis­ta. Mar­kus sai ol­la mu­ka­na syn­ny­tyk­ses­sä, mut­ta iso­van­hem­mat ei­vät enää pääs­seet osas­tol­le pie­no­kais­ta kat­so­maan.

– Hel­mii­na syn­tyi kes­ki­viik­ko­na ja per­jan­tai­aa­mul­la hal­li­tus mää­rä­si en­sim­mäi­set ra­joit­teet. On­nek­si Mar­kus sai ol­la sai­raa­las­sa alus­ta lop­puun as­ti mu­ka­na. Ne ovat kui­ten­kin niin ai­nut­laa­tui­sia het­kiä elää ja ko­kea, Piia muis­te­lee.

Sai­raa­las­sa ra­joit­teet tun­tui­vat tuo­reen äi­din mie­les­sä vie­lä kau­kai­sil­ta asi­oil­ta, mut­ta ko­tiin pa­la­tes­sa ne konk­re­ti­soi­tui­vat hy­vin äk­kiä. Vau­van kans­sa ei läh­det­ty­kään ko­toa min­ne­kään, ei­kä ku­kaan pääs­syt kat­so­maan vau­vaa. Pa­him­mal­ta tun­tui kui­ten­kin luo­pu­mi­nen kas­te­juh­las­ta, joka oli suun­ni­tel­tu pi­det­tä­väk­si Mar­kuk­sen ko­ti­seu­dul­la Ou­lus­sa.

– Olin suun­ni­tel­lut ris­ti­äi­siä jo jou­lu­na. Kaik­ki oli val­mii­na, kirk­ko ja pi­to­pal­ve­lu va­rat­tu, tar­joi­lut suun­ni­tel­tu. Se tun­tui aluk­si mu­ser­ta­val­ta, et­tem­me pää­si­si­kään viet­tä­mään ris­ti­äi­siä yh­des­sä omais­tem­me kans­sa. Vä­li­mat­kan vuok­si em­me muu­ten­kaan näe su­ku­lai­sia usein ja oli­si ol­lut iha­naa pääs­tä näyt­tä­mään vau­vaa heil­le, Piia ker­too.

Vie­raat etäyh­tey­des­sä

Pa­ris­kun­ta ei ha­lun­nut siir­tää kas­te­juh­laa ko­ro­nan jäl­kei­seen ai­kaan, vaik­ka se oli­si poik­keu­so­lois­sa ol­lut mah­dol­lis­ta. Lo­pul­ta he kek­si­vät aja­tuk­sen vir­tu­aa­li­kas­te­juh­las­ta ja eh­dot­ti­vat ide­aa Kau­ha­jo­en seu­ra­kun­nal­le, jos­ta näy­tet­tiin heti vih­re­ää va­loa. Niin­pä juh­la­päi­vä lyö­tiin luk­koon ja ris­ti­äis­kut­sut lä­he­tet­tiin vie­rail­le Te­ams-so­vel­luk­sen kaut­ta ko­kous­kut­sui­na.

– Kun vas­tauk­sia kut­sui­hin al­koi tul­la ja kaik­ki ha­lu­si­vat osal­lis­tua juh­laam­me etä­nä, al­koi tun­tua sil­tä, et­tä kyl­lä täs­tä sel­vi­tään, Piia muis­te­lee.

Ris­ti­äis­päi­vä­nä pai­kan pääl­lä kir­kos­sa oli­vat Pii­an, Mar­kuk­sen ja vau­van li­säk­si vain Pii­an van­hem­mat sekä pap­pi, kant­to­ri ja ku­vaa­ja. Etäyh­tey­del­lä ti­lai­suu­teen osal­lis­tui yli 40 hen­keä. Kau­kai­sim­mat etä­vie­raat oli­vat toi­sel­ta man­te­reel­ta.

– Etä­nä ti­lai­suu­teen pää­si osal­lis­tu­maan suu­rem­pi jouk­ko kuin pai­kan pääl­lä oli­si ol­lut mah­dol­lis­ta. Sis­ko­ni, jos­ta tuli Hel­mii­nan kum­mi­tä­ti, osal­lis­tui juh­laan Yh­dys­val­lois­ta, Piia iloit­see.

Vir­tu­aa­li­ris­ti­äi­sis­tä muo­dos­tui lo­pul­ta kai­kin puo­lin po­si­tii­vi­nen ko­ke­mus ja iki­muis­toi­nen juh­la. Tek­niik­ka toi­mi ja vie­raat pää­si­vät juh­la­tun­nel­maan mu­kaan ruu­tu­jen ää­rel­lä.

– Vie­raam­me oli­vat pa­nos­ta­neet juh­laan pu­keu­tu­mal­la juh­la­vaat­tei­siin. Osa teki ruu­dun ää­reen kun­non ki­sas­tu­di­on, joku oli ti­lan­nut kak­ku­a­kin. He ker­toi­vat vei­san­neen­sa vir­ret­kin mu­ka­na, Piia ker­too.

– Vie­rail­ta tuli tosi pal­jon kii­tos­ta. Kaik­ki oli­vat iloi­sia sii­tä, et­tä pää­si­vät mu­kaan juh­laam­me. Se oli meil­le kai­kil­le to­del­la tär­keä yh­tei­nen het­ki, eri­tyi­ses­ti nyt, kun ku­kaan ei pää­se käy­mään ja kat­so­maan vau­vaa, hän jat­kaa.

Elä­mä jat­kuu

Yli­kos­ki on kii­tol­li­nen seu­ra­kun­nan vä­el­le, joka mah­dol­lis­ti kas­te­juh­lan jär­jes­tä­mi­sen poik­keu­so­lois­sa par­haal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la.

– He oli­vat niin jous­ta­via kai­kes­sa. Kaik­ki toi­mi hie­nos­ti ja pap­pi ot­ti pu­hu­es­saan hy­vin huo­mi­oon myös ruu­tu­jen ää­rel­lä ole­vat vie­raat. Kas­te­het­kel­lä ku­vaa­ja toi ka­me­ran lä­hel­le vau­vaa, mikä oli vie­rais­tam­me tun­tu­nut tosi ki­val­ta.

Yli­kos­ken mu­kaan uu­den­lai­set ris­ti­äis­jär­jes­te­lyt ja niis­tä saa­tu po­si­tii­vi­nen ko­ke­mus toi­mi­vat hy­vä­nä muis­tu­tuk­se­na sii­tä, et­tä ko­ro­nas­ta huo­li­mat­ta elä­mä jat­kuu. Vaik­ka elä­mää on nyt mo­nel­ta osin ra­joi­tet­tu, kai­ken ei tar­vit­se py­säh­tyä. Kei­no­ja löy­tyy, kun vain on tah­toa.

– Ra­joit­tei­den var­jos­sa­kin on tär­ke­ää muis­taa naut­tia elä­mäs­tä. Meil­lä on kui­ten­kin kaik­ki tosi hy­vin ja pal­jon ai­het­ta kii­tol­li­suu­teen. Ko­ro­nas­ta huo­li­mat­ta elä­mä jat­kuu ja moni asia on­nis­tuu. Täy­tyy vain löy­tää ne sen het­ki­set kei­not, hän miet­tii.